Kuolemasta kuvin, 2012-2013
Kokoelmanäyttely
Suomen valokuvataiteen museo
Näyttely oli osa opinnäytettäni Onko valokuvien tarkastelulla paikkansa kuoleman kohtaamisen prosessissa (Aalto-yliopisto, Taiteen kuratoinnin ja näyttelypedagogiikan maisteriohjelma, 2013).
Kuoleman kohtaaminen on elämämme vaikeimpia asioita. Opinnäytteessäni kysyin, voiko kuratoitu taidenäyttely antaa mielekästä kaikupohjaa kuoleman esiin nostamille kysymyksille ja tuntemuksille, onko toisten ottamista valokuvista keskustelukumppaneiksi elämän lopun kysymysten äärellä? Käymieni teoreettisten, ja kaunokirjallistenkin, tekstien lisäksi pohdin asiaa oman menetykseni kautta ja katselutin näyttelyn valokuvia myös saattohoidon ammattilaisilla.
Teokset:
PEKKA ELOMAA, Paha
Maisema (2002)
ARVI HANSTE, Raikas tuuli (1946)
ULLA JOKISALO,
Aikakone (2010), Minäkuva (2009)
ANDREI LAJUNEN, Sairaalasängyt (1997 –
98)
BEN KAILA, Uudet päät (1983), Helsinki (1982)
ARNO RAFAEL
MINKKINEN, Aare River, Berne, Switzerland (1975)
HANS PAUL, Romanian
maanjäristys (1977)
PENTTI SAMMALLAHTI, Croagh Patrick (1978)
SEPPO
SAVES, Färsaaret (1965)
https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/kuolemasta-kuvin

Näkymä näyttelystä (kuva: Virve Laustila)

Näkymä näyttelystä (kuva: Virve Laustila)

Näkymä näyttelystä (kuva: Virve Laustila)

Näkymä näyttelystä (kuva: Virve Laustila)

Näkymä näyttelystä (kuva: Virve Laustila)